Kartta - Falkirk

Falkirk
Falkirk on Skotlannin keskiosassa sijaitseva kaupunki. Se sijaitsee noin 40 kilometriä Glasgow'sta koilliseen ja noin 40 kilometriä Edinburghista länteen. Falkirk on samannimisen hallintoalueen pääkaupunki ja sen asukasluku oli vuoden 2001 väestönlaskennassa 32 890.

Falkirkin alueella on ollut asutusta roomalaisten ajoista lähtien. Alueen läpi rakennettiin Antoninuksen vallin ja yksi valliin kuuluvista linnoituksista sijaitsi nykyisen kaupungin alueella. 500- tai 600-luvulla kristityt lähetyssaarnaajat saapuivat alueelle ja heidän rakentamansa kirkko antoi asutukselle nimen Egglesbrech (täplikäs kirkko). Myöhemmin nimi kääntyi skotiksi muotoon Fawkirk.

Falkirkin tienoilla on käyty kaksi merkittävää taistelua. Vuonna 1298 käydyssä Falkirkin taistelussa kuningas Edvard I löi William Wallacen. Toinen Falkirkin taistelu käytiin vuonna 1746 Jakobiittikapinan yhteydessä.

Carron Companyn rautaruukin perustaminen ja Forthin–Clyden kanavan rakentaminen 1700-luvun lopulla kasvattivat Falkirkin asukaslukua ja tekivät siitä merkittävän teollisuuskeskuksen. 1900-luvulla kysyntä laski tasaisesti, monet rautaruukit lopettivat toimintansa ja kaupungin teollinen merkitys väheni.

 
Kartta - Falkirk
Kartta
Google Earth - Kartta - Falkirk
Google Earth
Bing (täsmennyssivu) - Kartta - Falkirk
Bing (täsmennyssivu)
Nokia (yritys) - Kartta - Falkirk
Nokia (yritys)
OpenStreetMap - Kartta - Falkirk
OpenStreetMap
Kartta - Falkirk - Esri.WorldImagery
Esri.WorldImagery
Kartta - Falkirk - Esri.WorldStreetMap
Esri.WorldStreetMap
Kartta - Falkirk - OpenStreetMap.Mapnik
OpenStreetMap.Mapnik
Kartta - Falkirk - OpenStreetMap.HOT
OpenStreetMap.HOT
Kartta - Falkirk - OpenTopoMap
OpenTopoMap
Kartta - Falkirk - CartoDB.Positron
CartoDB.Positron
Kartta - Falkirk - CartoDB.Voyager
CartoDB.Voyager
Kartta - Falkirk - OpenMapSurfer.Roads
OpenMapSurfer.Roads
Kartta - Falkirk - Esri.WorldTopoMap
Esri.WorldTopoMap
Kartta - Falkirk - Stamen.TonerLite
Stamen.TonerLite
Maa (alue) - Yhdistynyt kuningaskunta
Yhdistyneen kuningaskunnan lippu
Ison-Britannian ja Pohjois-Irlannin yhdistynyt kuningaskunta , virallisesti myös Iso-Britannia ja Pohjois-Irlanti tai Yhdistynyt kuningaskunta, on saarivaltio Pohjois-Euroopassa. Se muodostuu Englannista, Skotlannista ja Walesista, jotka sijaitsevat Ison-Britannian saarella, sekä Irlannin saarella sijaitsevasta Pohjois-Irlannista. Tämän lisäksi Yhdistyneellä kuningaskunnalla on hallussaan eräitä näiden lähellä sijaitsevia saaria ja saaristoja sekä muutamia kaukaisia meren­takaisia alueita.

Yhdistyneen kuningaskunnan pinta-ala on 243 610 neliökilometriä ja asukasluku noin 67,8 miljoonaa.
Valuutta / Kieli  
ISO Valuutta Symboli Significant Figures
GBP Englannin punta (Pound sterling) £ 2
ISO Kieli
EN Englannin kieli (English language)
CY Kymri (Welsh language)
Naapurusto - Maa (alue)  
  •  Irlanti